it´s not war (just the end of love)

hahaaaaa, olo on suorastaan leijuvan kevyt. vihdoin pystyin irrottautumaan jostain joka on jo pitkään tuottanut vuoroin hyvää ja vuoroin aivan sairaan pahaa mieltä. mistä ikinä se viimeinen voimain pinnistys löytyi, en tiedä. mutta jossain vaiheessa ihmiselle tulee se hetki kun vain tietää että liika on liikaa ja hetken hyvä ei korvaa sitä jatkuvaa pahaa.

kertaalleen paketoidut lahjat on avattu ja huivi kietaistu omaan kaulaan, hajuvesi siirretty seuraavalle. ei se mitään, eteenpäin sanoi  mummo lumessa ja luntahan nyt riittää. jännää, että yhtäkkiä tuntuu kuin se reki olisi keventynyt sen tonnin verran kiloja. sitä teettää epäselvä tilanne ja vatkaaminen edes ja takaisin, se että leimataan hulluksi ja mielikuvitusmaailmassa eläjäksi ja se, että jatkuvasti joutuu pettymään.

meissä naisissa makaa maailman voima, se hiljainen ja kärsivällinen taivaiden kannattelu. itsekin olen tätä "kaiken se kestää...."-mentaliteettiä tässä harrastanut reilun vuoden, mutta nyt tuli stoppi. uskon, että joku päivä vielä tosiaankin kannattelen sitä taivasta jonkun sellaisen päällä, joka ei sitä sieltä yritä väkisin jatkuvasti repiä alas.

oikeastaan kaikki on nyt jotenkin hyvin, ainakin paremmin. se mikä eniten harmittaa on seikka jonka onneksi pystyn vielä korjaamaan.... olen antanut monta mahdollisuutta mennä ohitseni vain siksi, että olen kannatellut tätä kaatuvaa taivasta. tästä eteenpäin toivotan uudet ihmiset tyköni samalla tavoin kuin tuhansien vuosien takainen julkkis. kädet ojossa, mutta nyt myös niin, että sydänkin on aidosti auki.