maanantai 31. toukokuuta 2010

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

13,5 weeks on



selekä


pienen flunssan jäljiltä takaisin tositoimissa. 

maanantai 24. toukokuuta 2010

lauantai 22. toukokuuta 2010

bitter sweet



Viikko on taas mennyt hujauksessa. Huh. Dieettiviikkojakin on takana sen verran, että alkuperäiseen päämäärään ei ole enää kuin neljä kokonaista päivää. Missä viipyy mun Louis Vuitton?

Tämä viikko on jotenkin ollut erilainen, monestakin syystä. Treenit on jotenkin sujuneet tosi hyvin, mitä nyt tuota edellisessä postauksessa kuvattua pientä pitkästymistä aerobista tehdessä. Voimat on olleet kohdallaan ja peilistä on katsonut ajoittain aika kivan näköinen ilmestys. Painokin humpsahti nyt alas ja ihan justiinsa kohta siirrytään uudelle kymmenluvulle.

Välillä on ollut epäuskoa, mutta onneksi olen siihen saanut tosi hyvin tukea ja kannustusta. Tänään kuulin, että tarkkaavaiset silmät näkivät ilmeisesti jotain pientä edistystä viikon takaiseen verrattuna. Kalorien tiputtaminen on ilmeisesti auttanut ja kun vieläkään ei nälkä tai vitutus pahemmin vaivaa, niin pitää olla tyytyväinen.

Eilen perjantaina kävin tekemässä salilla vatsat ja kyljet, perusteellinen core-training 30 minuutissa. Päälle sotkin fillaria, kävelin ylämäkeen matolla ja hinkkasin hiukan crosseriakin. Sali ammotti tyhjyyttään, vaikka koko talven perjantai-illat olivat kuin tykillä ammuttu täyteen. Hulluimmat siellä enää helleiltoina hilluvat.

Tänään lauantaina kävelin aamusella heti melko tasan tarkkaan tunnin lenkin ja sen päälle oli vuorossa salitreeni. Teimme skoutsin kanssa yhdessä selkää (tai siis minä tein ja hän nysväsi, kuten tapanaan on... ai ai, sattuu sattuu jne... GOT YA!). Leuanvedot meni aika kivasti, sarjoja tehdessä kolme meni omin voimin, mutta sitten sain apuja muutamaan viimeiseen toistoon. Ala- ja ylätajaa tehtiin myös ja sain vähän uusia tekniikkavinkkejäkin. Kulmasoutua ja takaolkapäitä hinkkasin kässäreillä ja päälle vielä pienet hauistelut.

Treeni meinasi loppua kesken ennen kuin kaikki oli tehty loppuun ja jos salilla olisi astiakaappi, niin siihen olisi tehty kyllä tänään voimallinen inventaario. Mutta, onneksi joku tai jotkut ovat jo näköjään oppineet ottamaan pari ylimääräistä sisäänhengitystä ja tuijottamaan toisensa hiljaiseksi. Siitäkin kriittisestä hetkestä päästiin yli :)

Päivä jatkui mukavissa merkeissä muutenkin ja tästä on hyvä jatkaa kohti huomista tankkauspäivää. Näitä tulee olemaan ilmeisesti ohjelmassa nyt sitten viikoittain, koska ainakin tällä viikolla tulos oli juuri toivotun kaltainen. Pinkeä ja vahva, mutta laihtuvainen Karpo <3


Oh, one more thing:

Jos ei voi saada sitä mitä rakastaa, on parasta rakastaa sitä mitä on saanut. 

-Thomas Corneille

torstai 20. toukokuuta 2010

pump it up....

paino ei laske, mutta viikonlopun tankkauksesta on tainnut olla kuitenkin hyötyä. treenit on sujuneet kuin unelma tällä viikolla, edes aerobisen aivokuolema ei ole tuntunut kovin pahalta. tankkaus sujui yhtä perseelleen kuin viimeksikin, menetin kaiken kontrollin siinä herkkujen syömisessä. sen verran tuli kurinpalautusta, että ilmeisesti jatkossa tankkaukset mennään ennalta suunnitellun ohjelman mukaisesti, joissa grammat on taas paperilla. saapi kattoo nyt mitä se yksi huru-ukko keksii.

maanantaina pidin lepoa, koska istuin koko päivän autossa. tiistaina tein jalat ja hikoilin kuumalla ja täydellä salilla kuin pieni porsas. jalkatreenin päälle laskin 45 min kaakeleita vastakkaisesta seinästä, eli kipittelin juoksumatolla.  keskiviikkona tein hyvän selkätreenin ja taas crossailin sen 45 min. argh. ja tänään torstaina oli vuorossa olkapäät ja ojentajat, sekä...... 45 min aerobista. pää kestää kestää kestää kestää..... kestää!

pumppi oli tänään taas aika hyvä, lienee syynä se, että jossain mättää nyt energiansaannissa. paino nimittäin on nousussa, ei laskussa kuten kuvioon kuuluisi. senpä takia nyt sitten on karsittu kaloreita aika rutkalla kädellä ja  tavoitellaan sitä todellista rantakuntoa. pitkäänhän en pysty enää dieetillä olemaan, kohta paukutellaan 12 dieettiviikon loppuja ja taitaapi olla niin, että viimeistään juhannuksena on siirryttävä ylläpitoon. ehkä sitä kuitenkin vielä näinä viimeisinä viikkoina voisi jotain saada aikaiseksi, että kehtaa sitten...

tässä kuvia tämän päivän olkapäätreenin jälkeen silver gymiltä:






www.heiaheia.com

treenien kirjaamiseen hauska ja kätevä työkalu on www.heiaheia.com. kannattaa tutustua ja käyttää hyödyksi. kivasti näkee esim. viikon kokonaismäärät, niin ajassa, treenikerroissa kuin vaikka kaloreissakin. itse olen käyttänyt tuota jo reilun kuukauden ja se on motivoinut kovasti.

suosittelen!


ja tässä kuva uudesta tukasta :) kuulin, että muodikkainta muotia on omata värjäämättömän näköiseksi värjätty tukka.... hahaha..... how crazy is that. no halusin sitten sellaisen, en tosin muodikkuuden takia vaan siksi, että aion kasvattaa oman värisen tukan takaisin kaikkien päähänpistojen jälkeen. how do you like it?

maanantai 17. toukokuuta 2010

nuoruusmuistoja

joihinkin ihmisiin sitä vain jää kiinni. me seurusteltiin varsin vaihtelevalla menestyksellä reilu parikymppisinä, eli enemmän kuin 15 vuotta sitten. edelleen ollaan tekemisissä ja yhteistä on mm. harrastus. jo aikoinaan myöhäisteineinä öögailimme salilla ja harrastus on molempien osalta pysynyt samana.

j on kesät talvet siistissä kunnossa, sanoisin, että n. 10 kg kisakireydestä koko ajan. lavalle tuota miestä ei ilmeisesti kuitenkaan tulla saamaan ja posetuksetkaan ei ihan vapaaehtoisesti irtoa. pikkasen piti auttaa.

love you, j






ja sit hänen lempparibiisinsä:





HAHHAHA!

lauantai 15. toukokuuta 2010

ihana päivä, ihana elämä



onpa ollut ihana kesähelteinen lauantai. pieniä asioita on omassa ajattelussa loksahdellut paikalleen ja olo on kovin kevyt. on uskomatonta miten lyhyet hetket ja pienet keskustelut voivat johtaa sellaisiin oivalluksiin joilla sitten taas on iso merkitys henkiselle hyvinvoinnille.

tapasin heti aamusta minulle erittäin tärkeän ihmisen jonka seurassa voin aina poikkeuksetta hyvin. joidenkin ihmisten kanssa vain on helppo ja hyvä olla, ihan sama mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään. tiedätte kyllä. jos kemiat osuvat kohdalleen ei paljon muuta tarvita sellaiseen yhteisymmärrykseen jota itse pidän suhteellisen harvinaisena, tai en sitä ole ainakaan kovin montaa kertaa kokenut.

tämän ihmisen kautta sain taas vahvistusta sille mitä teen, miten sen teen ja miten haluan elää elämääni. tässä tapauksessa nyt erityisesti voisi nostaa esille tämän dieettielämän. varmaan muutkin tätä samaa lajia harrastavat tietävät miten dieetti vie mielen mennessään, erakoituttaa, vetää syvälle sisäiseen kuoreen jne.... minulle se on ajoittain tuottanut huonoa omatuntoa ja poden välillä surua siitä että en jaksa olla sosiaalinen ja huolehtia ystävyyssuhteistani.

kuitenkin muutama lause tästä asiaata vapautti mieleni ja auttoi hyväksymään elämäntapani juuri sellaisena kuin se on. olikin tosi virkistävää keskustella harrastukseeni liittyvistä asioita ihmisen kanssa joka näkee, kokee ja tuntee samaa omalla tahollaan. jaettu tuska on vain puolikas tuska :)

muutenkin päivä oli mukava. aamulenkillä riitti pelkkä hihaton paita ja shortsit, eikä edes viluttanut. kontrastina viime viikonlopun pipo, kuoritakki ja mokkahanskat.... salitreeni tuli tehtyä myös, vuorossa oli olkapäät ja ojentajat. ja salin jälkeen kirmasin pää kolmantena jalkana nauttimaan syntisistä auringonsäteistä uimastadikalle. uimastadikalta ajoin vielä kiireellä ennen sulkemisaikaa prismaan ostamaan huomisia tankkauspäivän ruokia.

muuta lisättävää ei ole kuin että.... OLISPA JO AAMU :)

torstai 13. toukokuuta 2010

kuvapäivitys 12 vkoa (?)

olen vältellyt tätä blogin päivittämistä jo reilun viikon. ei vain ole ollut mitään järjellistä sanottavaa tai mitään sellaista asiaa mistä olisin jotenkin kokenut haluavani avautua. arki rullaa omalla painollaan ja dieetti on elämän ykkösasia tällä hetkellä. mitään sen kummallisempaa kuin työtäni (joka on kivaa ja jota olen hyvin jaksanut tehdä dieetistä huolimattakin), treeniä ja ruokailemista en juurikaan jaksa tai halua tehdä.

sen verran kuitenkin sosiaalistuin viime vikonloppuna, että osallistuin likkakaverini merjan kivoihin polttareihin. söin dieettieväitä muiden herkutellessa ja join ananas lightia kun muut skoolasivat shampanjalla. baarissakin käytiin ja apollossahan sitä sitten lopulta tuli hetkeksi piipahdettua. kokista tuoppikaupalla ja paheita sen verran, että pari tupakkaa kiskaisin :) PAHAA!

viimeisen parin viikon aikana olen käynyt nyt myös kaksi kertaa hierojalla. palautiminen on äärihuonoa juuri nyt, osittain koventuneen treenitahdin takia ja osittain varmaan siksi että yöunet jäävät liian lyhyiksi. onneksi olen löytänyt kivan hierojan, jolle saa aikojakin hyvin. voin suositella hoitohuone harmonya arabianrannassa kaj franckin kadulla. ainakin minulle sopivat otteet ja mukava tyttö hommissa.

tällä hetkellä treenitahti on n. 4-5 punttia / vko. 3 x vkossa tulee puntin päälle 45 min aerobinen. lisäksi 2 aamulenkkiä (60-120 min) kävellen viikonloppuisin. itse olen sitten tähän näiden "pakollisten" kuvioiden päälle vähän lisäillyt jotain pientä aktiviteettia, esim. tänään helatorstaina aamun pitkän lenkin lisäksi kävin salilla tekemässä extrana 45 min aerobisen ja 20 min venyttelyt. jäykkä tyttö.

ylihuomenna on taas uusi tankkaus. nyt viisaampana kuin viimeksi ja karkit vähemmälle ja leipä+letut+peruna suuremalla merkitykselle päivän valinnoissa. tärkeää on kuulema saada myös energian lisäksi grammoina massaa koneeseen ja sitä kautta sytyttää ruoansulatusta ja aineenvaihduntaa. käy mulle :)

matkaa on vielä maaliin tällä dieetillä kait noin 7 vkoa. olen jo tosiaan niin sekaisin viikoissa, että en muista kuinka monta on takana ja kuinka monta edessä. sen tiedän, että juhannukseen asti mennään (ja siis juhannus lasketaan vielä mukaan, eli jussina dieetataan edelleen). tässä kuitenkin muutama kuntokuva tähän astisesta saavutuksesta...






tuo meinaa jäädä tuo vatsanahka löysäksi, ei ole ainakaan vielä vetäytynyt. onko kenelläkään siihen mitään kikkoja?

mukavia pyhiä kaikille! minä lomailen lopun viikkoa :) hanat siis kaakkoon!

tiistai 11. toukokuuta 2010

hyvin menee, vai meneekö?

tässä vain pientä tiiseriä:





illalla ajatuksia reilun viikon ajalta.... nyt virtaa aipodiin ja naiseen ja kohta salille :)

maanantai 3. toukokuuta 2010

kiristyy kiristyy

hyvin menee, mutta menköön. kiristyy kiristyy. painosta vaikea sanoa mitään, koska myös nyt päällä muita juttuja, jotka nostavat aina painoa hetkeksi ylös, mutta melkoisen kivalta tuntuu siloittuva vatsanahka.

kävin muuten eilen alusvaateostoksilla ja sain kerrankin asiantuntevaa palvelua. halusin ihan tarkoituksella mennä erikoisliikkeeseen, koska viime aikoina kaikki alusvaateostoni yksin on menneet mönkään. eikä ihmekään. kuppikoko laskenut kaksi kokoa pienemmäksi ja selän ympärysmittakin tullut kaksi koko alemmas. entinen 85C on nyt joko 80A tai 75B. pieni järkytys tietysti, että tässä iässä tuokin osa kehoa noin radikaalisti muuttuu, mutta nyt kun sain hyvää ja asiantunevaa palvelua aihepiirin ympäriltä pidän taas siitä miltä näytän ja sain hyvin istuvat liivit. suosittelen mielelläni triumphin omia erikoisliikkeitä, löytyy monista kaupungeista.

hieman haikeutta ilmassa ja paheni tämän uuden musiikkituttavuuden myötä:

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

tankkipäivä

tankkauspäivää voisi kutsua yhtä hyvin tankkipäiväksi. olo oli aika... kröhöm .... "huikea".

tästä vähän ensin taustamusaa:



aamusta asti popisin tasaisen varmasti ns. paskaa, eli kaikkea mahdollista hiilaripitoista ja "hyvää". kaikkea sellaista jota olin kaivannut kymmenen viikon aikana. pullaa, valkoista leipää, ruisleipää, jacky makupalaa, vaniljavanukasta, kakkua, perunaa, lakua ja irtokarkkeja jne. ja voin kertoa, että parasta ehdottomasti oli ruisleipä ja vaalea leipä, hyvänä kakkosen korvapuustit.

karkit, lakut, vanukkaat yms. oli ihan turhia. en saanut niistä juuri mitään erityisempää mielihyvää. lähinnä ällön lisäainepaukun ja pahan olon. en usko, että edes imeytyivät kunnolla. tästä viisastuneena tiedänkin, että seuraavana tankkauspäivänä jätän karkit jne pois ja syön noita oikeita "herkkuja", eli leipää. nam.

olo oli eilen illalla kyllä kuin känniläisellä. makasin selälläni sängyssä ja kikattelin pulputtavalle mahalle ja ihmettelin, että miten pääsisin kääntymään kyljelleni. onneksi oli hyvää seuraa, joka ymmärtää, että jotkut meistä tekevät hulluja juttuja ja elävät hiukan erikoisella tavalla tätä elämäänsä ;) sain lisäksi rentouttavaa reiki-hoitoa ja henkistä tukea tähän hulluuteen. kiitos, satu.

aamulla sitten elämäni eka tankkaus huipentui järkyttävään hiilarikankkuseen. päätä särki niin paljon, että pelkäsin että aivot tulee ulos luukopasta. silmät oli yöllä muurautuneet umpeen, vessassakaan en käynyt nukkumisen aikana kuin kerran (vs. normireissut x 3 dieettiruualla), suu oli kuiva kuin sahara herätessä ja muutenkin ihan sekopäinen väsymys.

no, tänään sitten otettiin vahinko takaisin ja olen juonut nestettä kuin palokunnan hevonen. aamulla kävin tekemässä 70 min sauvakävelylenkin ulkona. iltapäivällä podasin salilla selkää ja hauiksia (ainoa missä tunsin, että voimaa olisi lisää hiilareiden ansiosta oli kässärikulmasoutu ja scotti-kääntö) ja loppuun tein 20 min juoksuintervallit matolla. juoksu kyllä kulki lennokkaasti, ei valittamista.

valkun mukaan muutoksia dieettiruokiin ei enää tule, vaikka matkaa on maaliin vielä 8 vkoa. ilmeisesti siellä pirun päässä pulmikoidaan mulle lisää aerobista :(   FAK!

lauantai 1. toukokuuta 2010

kuvapäivitys 10 vkoa


tässä parit kuvat dieetin etenemisestä. kuvat otettu siis tänään aamulla, vapunpäivänä ennen hiilaritankkipäivän korkkausta :)