oppimisen ilo...

Touch me, touch me
I long to live for real
Touch me, touch me
I’m just as human as a human can be
Please touch me


Tuo biisi..... Olen kuunnellut sitä nyt kolme päivää putkella. Spottarista, tuubista ja lopulta ostin sen iTunesista ja lisäsin treenibiisieni joukkoon. Eikö sovikin hyvin tähän elävänä elämän prosessiin? Attack real life, se on nimittäin nyt se teema jota henkinen puoleni selvästi käy läpi.

Mutta asiaan....

Tänään koin taas yhden mielettömän ahaa-elämyksen ja sain hyvät kiksit. Huomasin, että olen oppinut tuntemaan omaa kehoani jo mielettömän hyvin, tiedän mikä tuntuu miltäkin, miltä minkäkin pitäisi tuntua, miltä minkään EI pitäisi tuntua ja miltä mikäkin tulee tuntumaan myöhemmin.

Nimittäin, koska olen nyt lomalla ja päivät ovat erilaisia kuin arkirutiineissa, niin syömisten kanssa on ollut pientä arpomista. Olen kyllä löytänyt hyvät eväät Alepasta puistoon tai uimastadionille, no problem. Ainoa asia jonka olen kokenut hankalaksi on hiilihydraattien saanti lounaalla, se normaali pastan keittely kun ei oikein tunnu kiinnostavan heti aamutuimaan ja olisi omituista raahata muutamaa keitettyä makaronia mukanaan jos ei ole edes tietoa siitä miten pitkäksi päivä tulee venahtamaan. Ja kun kaiken muun saa kaupasta ja mutku mutku mutku ja sitku ja sitku ja silleen....

Sainkin alkuviikosta valkulta ohjeen korvata pasta piknik-lounastellessa leivällä. Itse ehdotin hedelmää, mutta se ei mennyt läpi, kait lähinnä kuidun takia. Tänään sitten lähdin uskaliaasti toteuttamaan tätä leipämissiota ja kuinkas kävikään?

Luin kaikki pussit ja nyssykät läpi kaupan hyllyltä ja totesin, että yksi leipäpala sisältää kyllä yllättävät määrät kaloreita. Valitsin jo yhden tietyn ruisleivän ja laitoin sen koriini, kunnes silmäni osuivat Fazerin riisipiirakoihin. Paperipussissa kun vielä luki selvästi, että sisältävät 40 kcal / kpl niin hihkuin ilosta. Jee, pitkästä aikaa ja luvan kanssa :)

Parin tunnin päästä vetelin kaksi näitä hyvällä omalla tunnolla kitusiini ja samalla leuhkin siskolleni, että "onpa kyllä hieno juttu että näissä piirakoissa on puolet vähemmän kaloreita kuin ruisleipäpalassa.". Ajatus kieltämättä oli omituinen ja ihmettelin itsekin.

Kauhean kauan ei kyllä tarvinnut ihmetellä, sillä kahden piirakan ja normaalien proteiinien ja kasvisten jälkeen alkoi tuntumaan omituiselta. Jotenkin olin ihan superina täynnä ja olo meni väsyneeksi. Makasin selälläni auringossa ja yhtäkkiä se sitten iski, kirkas ajatus.... "Tässä on oltava jotain mätää, olo ei ole normaali. Olen hiilaripöhnässä".

Kömmin ylös ja katsoin piirakkapussia (joka siis oli paperinen ja hiukan rypyssä) ja totesin, että olin jättänyt näkemättä yhden ykkösen. Kaloreita oli siis 40 kcal sijasta 140 kcal / kpl. Jösses.

Pointti ei kuitenkaan ole se, että "voi kauheeta", vaan se, että "jes, mä tunnen kroppani ja tiedän miltä musta kuuluu tuntua kun olen syönyt ohjeiden mukaisen annoksen tasapainotettua ravintoa"..... Oli mieletöntä tajuta, että pystyn tulkitsemaan kroppani viestejä ja analysoimaan oloani ruokailun jälkeen näin hyvin. Jes!

Matka on ollut pitkä. Mutta nyt, nyt vihdoin kai olen saavuttanut sen tilan, jossa syön elääkseni, tunnistan elimistöni tarpeita, tunnen milloin olen syönyt riittävästi ja milloin menee jotain ruoka-ainetta jo liiallisesti. Hieno juttu!