elää elämää....

lupasin aiemmassa kirjoituksessani valaista hiukan ajatuksia tästä elämän elämisestä. se on asia, jota olen kovasti viime aikoina pyöritellyt mielessäni. tuo 18 viikon ensimmäinen dieettirupeama oli aika raskas ja raskaus korostui mitä pidemmälle projekti eteni. tuli oltua siis todella paljon ihan vain yksin kotona ja koska työssäni saan olla yllin kyllin sosiaalinen ja tapaan paljon älykkäitä, mukavia, hauskoja ihmisiä, niin en juurikaan kaivannut mitään erityistä. lisäksi tietysti myös netti ja siellä olevat vertaisryhmät toivat sisältöä elämään, samalla kun antoivat tukea ja ymmärrystä, sekä hyväksyntää valintojani kohtaan.




noh, nyt on lähtenyt tämä toinen vaihe käyntiin. toisen vaiheen tavoitteet ovat ihan samat kuin ensimmäisen vaiheen, mutta koska tuo ensimmäinen 18 vkoa oli aika rankka ja vieraannuin tietyistä asioista ja ihmisistä, olen päättänyt toimia nyt tässä vaiheessa hieman toisin. ja koska tavoitteeni on edelleen vähentää kehon rasvamassaa ja samalla kasvattaa lihasmassaa, tai vähintään ainakin ylläpitää sitä, on mentävä kieli keskellä suuta ja itse itseään tiukemmin ohjaten.

tämä itse itseään tiukemmin ohjaten voi kuulostaa omituiselta, jos tarkoituksena on olla enemmän sosiaalinen ja hakea mukavia kokemuksia myös vaakan ja punttien ukopuoellta. mutta, siinäpä se juju piileekin. on nimittäin periaatteessa helppoa tehdä melkein mitä tahansa tiukasti ohjeita noudattaen, 100% kontrollissa, toisen ihmisen silmien alla. mutta nyt, kun joudun väkisinkiin soveltamaan saamiani ohjeita ja raportoimaan eteenpäin myös ne "huonot" valinnat, niin joudun entistä enemmän ITSE tekemään päätöksiä ja valintoja.

edellisessä vaiheessa en lipsahtanut kertaakaan koko aikana ulos dieetistä. voin sanoa käsi sydämellä, että yhden yhtäkään kertaa en syönyt yli sallittujen grammojen, vaihtanut ruoka-aineita tai sortunut mässäyttämään.  pari ateriaa skippasin ihan projektin alkuvaiheessa kahdesta syystä, ensinnäkin olin liian täynnä ensimmäisten viikkojen aikana ja sen jälkeen tuli melkoisen iso tunne-elämän pettymys ja muutos ihmissuhteessa. mutta muilta osin olin perfect school girl.

nyt kun olen lomalla ja päivät välillä alkavat aamulla tietämättä missä olen illalla tms. niin joudun pulmikoimaan enemmän. enkä voi spämmättä rakasta valkkuanikaan joka hetki kysymällä mitä, miten ja milloin. minusta tuntuu, että nyt vaaditaan jopa enemmän itsekuria. kun esimerkiksi uimastadikalla eväitä syödessäni huomaan, että pastan joudun vaihtamaan hedelmään, niin se on minun päätökseni. tai kun eilen shoppailemassa (btw, 8.5 h käpöttelyä helsingin keskustassa oli IHANAA) normaali grammalounas vaihtui sushiksi, niin siinäpä olikin ravintolan ruokalistaa lukiessa ja päässälaskuja suoritettaessa lähellä tulla tenkkapoo. mutta, eilenkin en vain kertakaikkiaan voinut sanoa ei ja tehdä toisen ihmisen elämästä hankalaa minun takiani ja lisäksi tietenkin halusin jakaa sushi-hetken kokemuksena ystäväni kanssa.

ymmärtääkö kukaan mitä ajan takaa?

noh, pohdintaa on aiheuttanut myös tuleva viikonloppu. edessä on ruisrock, jossa olen ollut perinteisesti jo monta vuotta ja aina samalla porukalla. kukaan porukasta ei ole kiinnostunut sinällään harrastuksestani, vaikka  kovasti kannustavatkin. olen joutunut kuitenkin nyt miettimään, että mitä tehdä. mennäkö läpi koko viikonloppu ruokia ja juomia laskeskellen ja eväitä tehden.

vai olisiko mahdollista, että voisinkin heittää harrastukseni (joka siis kuitenkin on vain harrastukseni, tässä vaiheessa erityisesti kun en ole edes kilpaillut...) kahden ja puolen päivän ajaksi unholaan, antaa mielen ja kehon levätä ja samaistua välillä muunlaiseen porukkaan? jospa ottaisinkin ilolla vastaan kuohuviiniä ja lonkeroa ja nauttisin markkinalakuista ja spydäristä? JOSPA? no hitto. tietenkin!

tuleva viikonloppu mielessä onkin siis helppo motivoitua puristamaan itsestä kaikki irti kuluvalla viikolla. tässä vähän ennakointia tulevista tunnelmista....
















tulkaahan moikkaan jos törmätään turkkusessa!