Otsikkoa klikkaamalla tunnelmaan sopivaa taustamusiikkia halukkaille....
Takana on melko karut päivät. Elämä on kuitenkin opettanut, että ihmisellä on oikeus märehtiä pari päivää, mutta kolmantena aamuna on vain noustava ylös ja jatkettava maallista taivallusta. Näin teen minäkin.
Hammasta purren ja positiivisilla ajatuksilla itseäni tsempaten keskityn asioihin joistaa saan hyvän mielen. Hyvää mieltä tulee myös siitä alkuperäisestä syystä joka sitten lopulta pahan mielen aiheutti. On upeaa rakastaa ja on ihan mahtavan ihanaa tietää, että maailmassa on joku joka tuntuu niin hyvältä.
Ja hei, miksi sitä aina ajattelee, että menetti jotain. Se, että tekee kipeää tarkoittaa sitä että takana täytyy olla jotain tärkeää. Niin tässäkin tapauksessa, olen viettänyt todella lämpimiä kuukausia ja paistatellut onnellisuuden kuplassa. Ennemmin olen retrosti kiitollinen siitä, kuin suren sen menetystä.
Dieettiä on nyt takana tasan 3 vkoa. Paino on tippunut 4,8 kg ja olen tosi tyytyväinen myös peilistä näkyviin muutoksiin. Yläkroppa on jo ihan kuosissaan, sellaisessa kuin se tavallisella harrastajalla sopiikin olla. Vatsa alkaa muistuttaa sitä kuuluisaa pyykkilautaa päivä päivältä enemmän, pari kiloa vielä niin alla olevissa kuvissa ujosti esittäytyvien yläpalikoiden lisäksi näkyviin tullee myös murkulaa alempaa. Enpä oo moisia nähnyt itselläni koskaan aiemmin elämässäni. Wowtsi fiilis, etten sanoisi.
Tänään keskiviikkona kävin jo salillakin, pienestä ahdistuksesta huolimatta. Koska ruokapuoli on ollut ruokahaluttomuuden takia melko surkealla tolalla jo neljä päivää, ei voimia juurikaan ollut jaettavaksi.
Alkuun tein tietysti leukoja, olin jo odottanut että pääsen testaamaan kuinka nyt sujuu. Ja jos olen ihan vähän vähemmän kriittinen kuin yleensä, niin voin sanoa että taisi mennä jopa kolme omapainoleukaa tänään. Sarjoiksi asti niitä kuitenkin hinkkasin 1 x 3 + 3 x 2. Kohta menee kymmenen :)
Muilta osin treeni meni huonovointisuuden takia osittain pipariksi ja aiottu olkapää+ojentaja vaihtui pelkiksi olkapäiksi. Mutta salillehan pääsee huomennakin, jatketaan harjoituksia silloin.
Mutta se on hienoa, että antaa ittensä surra silloin kun surettaa, jotta voi taas hetken päästä nostaa pään ylös ja jatkaa matkaa uusia teitä. Tunteiden näyttäminen ja niiden kohtaaminen on yksi vahvoja voimavarojasi, jotka vievät sinua elämässä eteenpäin.
VastaaPoistaTsemppiä ja lämpöisiä ajatuksia tuntureilta.
-J-
kiitos jonna :) tiedän, että kyky tuntea tunteita on iso ilo ja voimavara elämässä, mutta miksi sen pitää välillä sattua "niin saatanasti"?
VastaaPoistatoisaalta, ilman tätä ominaisuutta en olisi minä. ja minusta on ihan kiva olla minä, myös nyt tämän kaiken keskellä.
Karkki on hyvä ja tulee tänne juniorin kanssa kattomaan the boondock saints II ni johan alkaa mieli parantua ! :P ps. paljolla myyt ton myssyn ?
VastaaPoistaNo sattuminen saatanasti havahduttaa todellisuuteen ja kertoo kuinka tunteella olet ollut jutussa mukana.
VastaaPoistaItsekin ajattelen ihan samoin: jos en tuntisi näin vahvasti, en olisi minä, olisin joku muu.
Ja aivan, haluaisimmeko oikeasti olla ihan joitain muita? Tuntea semifiiliksin ja olla elämässä "no on elämä ihan kivaa, ei tässä sen kummempaa"?!
Ihania ajatuksia viikonloppuusi :)