perjantai 30. huhtikuuta 2010

tankkauspäivä!

tänään se sitten on, kärsimättömänä odotettu, perinpohjin suuniteltu ja lopulta sitten alitajuisesti pelätty ja kauhisteltu tankkauspäivä. olen saanut valkulta luvan pitää hallitun hiilaritankkauspäivän ja ohjeiden mukaan mennään. ohjelmassa siis lepoa ja pupeltamista. vappu se on kait tämäkin....

jostain syystä koko idea karkista ja pullasta ja herkuista ei tänään enää tunnu yhtään niin hyvältä kuin se tuntui vielä alkuviikosta. tiedän jo etukäteen, että tankkauksesta seuraa nestepöhö ja turvotus ja sehän ei oikein tee hyvää korvienvälille. pelottaa myös, että kuinka monta viikkoa tilanteen korjaamiseksi menee ja miten se vaikuttaa mieleen. pitää nimittäin muistaa, että olen ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, eli varsinaisella grammadieetillä.

noh, tässä on kuluneiden 10 vkon aikana ollut muitakin vaikeita tilanteita ja olen ollut välillä menettämässä toivoani. joka kerta kuitenkin olen saanut kannustusta ja ohjeita dieettipirultani ja kun olen niitä noudattanut ja VAIN RELANNUT on tapahtunut kropassa juuri ne muutokset joita hän on ennustanut ja luvannut. tälläkin kertaa luota täysillä ja teen mitä käsketään, vaikka se vähän kieltämättä mietityttääkin.

viikon treenit on menneet hyvin ja olen ollut tosi keskittynyt tekemiseeni. maanantaina ja tiistaina pidin viikkolepoa työmatkojen takia, tunteja käytettäväksi treeniin minulla on aina alkuviikosta vähiten, joten onkin viisasta jaotella treenit niin, että painopiste on aina loppuviikossa.

keskivikkona tein salilla selkää (kolme leukaa menee jo kevyesti) ja päälle 45 min HIIT-juosten matolla.

torstaina treenasin salilla olkapäät ja ojentajat (dipeissä voima omituisesti kateissa) ja päälle yhteensä 45 min aerobista, sisältäen 25 mn fillaria ja 20 min ylämäkikävelyä matolla.

perjantaina, eli eilen kävin salilla tekemässä jalat ja treenin päätteeksi helin kassa käveltiin 60 min lenkki ulkona. heli on minua satametriä pidempi, joten minun reipas lenkkini on helille valitettavasti matelua. jalat kulkevat niin eri tahtiin.... itsehän olen lähinnä tyytyväinen siitä, että jalat ylipäänsä ylettyvät sieltä persauksista maahan asti, sellainen pygmi olen.

tänään sitten täyslepo ja pupeltamista, kuten jo aluksi sanoin. ystäväni tulee luokseni kylään ja käymme ensin tekemässä hänelle vähän saliohjelmaa (käsken ja valvon, en muuta...hehehe) ja sen jälkeen saan jotain ihanaa new age-hömpötyshoitoa, jota odotankin jo kieli pitkällä. ihana päästä relaamaan kunnolla henkistyneen ystäväni turvallisessa seurassa. loppu tästä harmaalta ja sateiselta vaikuttavasta vapunpäivästä meneekin sitten lempparisarjan DVD-boxin parissa. jaamme ystäväni kanssa nimittäin intohimon myös jack baueria kohtaan. love love love :)



HYVÄÄ VAPPUA KAIKILLE!

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

9 vkoa takana ja vielä monta edessä

kuntokuvia 9 vkon dieetin jälkeen.

mahassa on tuossa navan ympärillä tuo sukuvika, eli meidän suvussa isän puolelta naisilla tuppaa olemaan tuo vararengas navan päällä, ei alla. minulla sitä on enää sen verran jäljellä, että se näkyy tuollaisena renkaana navan ympärillä. sormin hiveltynä se on myös aika paljolti löysää nahkaa, joka ajan kanssa kuroutunee umpeen. alla on palpoiden kyllä tunnistettavissa kohtuullisen kovat palat.




lauantai 24. huhtikuuta 2010

kotiloitumista

tästä ensin taustamusiikkia:




dieettiä takana nyt n. 9 vkoa. jänniä ilmiöitä tulee huomatuksi omassa käytöksessä ja ajattelussa. asioita, joita ei olisi osannut todellakaan odottaa. vähän olen ajatellut että se dieetin kurjuuden korostaminen on ollut heikkojen höpötystä ja oman itsensä nostamista jalustalle. myöskin olen ihmettellyt näitä puheita pitkän dieetin vaikutuksesta mielialaan ja ajatuksiin.

noh, enää en ihmettele. arki rullaa kuten ennenkin, mutta jollakin tavalla huomaan koteloituneeni vielä entistäkin enemmän. ulkopuolella olevat asiat eivät jaksa kiinnostaa juuri lainkaan. lähinnä tarkoitan tällä esim. muita harrastuksia kuin tämä treenaaminen, sosiaaliset tilanteet kavereiden kanssa ja erityisesti deittailu. työt sujuvat entiseen malliin, energiaa siihen riittää hyvin. varmaankin siksi, että olen nauttinut päivittäisistä haasteista jota työni tarjoaa.

sinkkutyttönä sitä on aiemmin tutustunut mielellään vastakkaiseen sukupuoleen ja olen mm. (koska en juurikaan käy  esim. baareissa tms) muutama viikko laittanut jopa deitti-ilmoituksen nettiin. nyt olen kuitenkin huomannut, että minulla ei ole juurikaan mielenkiintoa viedä asioita sen pidemmälle. yksinkertaisesti, tutustuminen toiseen sukupuoleen on prioriteettilistallani tavanomaista alempana. uskon, että se johtuu siitä että olen niin keskittynyt tähän nykyiseen haasteeseen, joka vie aikaa ja ajatukset ja ei paljoakaan jätä tilaa muulle.

dieetti vaatii kovaa kontrollia ja itsekuria. tavallaan sitä haluaa suojella itseään myös ulkopuolelta tulevilta odotuksilta ja ärsykkeiltä, jotka voisivat projektin jotenkin vaarantaa. omassa mielessä tärkeintä on saattaa työ loppuun menestyksellisesti ja saavuttaa asetettu tavoite. siinä tilanteessa kaikki ylimääräinen muuttuu "mukavista yllätyksistä" "ärsyttäviksi häiriötekijöiksi".

ajoittainhan tässä dieetillä uidaan aika syvällä omissa vesissä. jollakin tavalla alan ymmärtää paremmin esimerkiksi uskontoihin liittyvät paastoamiset ja rajoitukset. pääsiäispaasto ja ramadan jne. uskon nyt aiempaan voimakkaammin siihen, että kieltäytymiset ja ei niin kovin runsaassa yltäkylläisyydessä eläminen puhdistavat myös sielua, koska sitä väkisinkin ajautuu oman itsensä sisälle eri tavalla kuin normaalielämässä.

no tietysti sitä hakee sitten huvituksia muualta. minulle mahdollista ei ole tässä elämäntilanteessa korvata mielihyvädeprivaatiota esim. seksillä ja hellyydellä, mutta shoppailla sen sijaan osaan ja voin :)  tietysti käytännössä olen joutunut ostamaan uusia vaatteita ihan siksikin, että vanhat jäävät suureksi. mutta osa esim. kosmetiikkaan käytetystä rahasta on kyllä ollut tuhlailua ja korviketoimintaa.

kuinkakohan kalliiksi tämä vielä tuleekaan ennen kuin olen maalissa?  :)

p.s. tänään on hyvä päivä. eikö olekin?

torstai 22. huhtikuuta 2010

vaikeita hetkiä

todella melkoisen raskaita ja vaikeita hetkiä tämän dieetin osalta.... voimaa tulee näistä biiseistä joita kuuntelen almost 24/7 kun kotona olen ....


Andain



Andain





Motorcycle (ei Andain, vaikka väittää niin)




Andain




Andain




Andain




and saved the best for last ....... <3

ENJOY everyone

Andain


sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

viikon kuulumiset

on ollut melkoisen kiirettä ja en ole kerinnyt, jaksanut tai motivoitunut päivittelemään tätä blogiani. ajatukset ovat olleet ehkä enemmän tekemisessä, kuin siitä tekemisestä raportoimisessa. hyvä niin, edes välillä :)

maanantaina ja tiistaina jäi treenit väliin, lepo tuli tietysti tarpeeseen. olin työmatkalla ja kumpikin ilta meni tiiviisti autossa istuessa, ei mahdollisuutta edes liikkua vaikka olisin halunnutkin. keskiviikkona kävin tekemässä treenin salilla ja nyt siihen yhdistettiin sitten jo lisää aerobistakin. samoin oli torstain laita, punttia ja aerobista. perjantaina en työn takia kerinnyt taaskaan salille ja tietysti sitten oli illasta vielä sellainen syy jonka takia ei lupaa salille edes tullut. helsinki ink, you know ;)

eilen lauantaina tein tunnin aamulenkin ja olkapäätreenin salilla. tässä alla hiukan fiilareita vipareista. tänään sunnuntaina kävin jo tunnin aamulenkillä ja nyt kunhan puurolautanen on tyhjä jatkan matkaani salille. vuorossa ne jalat, joiden tekemisestä en edelleenkään jaksa kovinkaan innostua.

dieettiä on myös hiukan kiristetty ja osa aamun ja aamupäivän hiilareista jäi pois. kroppa on aika jumissa ja kiloissa ei edistystä ole tapahtunut pariin viikkoon. peilikuva nyt ei ihan sieltä pahimmasta päästä ole ja tuo dippivideon muumimahakin on jo sulanut pois. oikea suunta ilmeisesti.... pientä väsymystä, tukka lähtee päästä ja ajoittain vähän vammat vaivaavat, ei sen kummempaa. olen myös jostain onnistunut hankkimaan ilkeähkön plantaarifaskiitin, jonka ensi oireet sain vasta eilen.

plantaarifaskittihan on yleensä kroonistuva, melko invalidisoiva ja pitkäkestoinen rasitukseen liittyvä tulehduksellinen kiputila jalkaterän lihaskalvoilla. kroonistuessaan se kerää kalkkeutumaa kantaan alle faskian väliin, joka sitten rtg:ssä näkyy "luupiikkinä". hoitona on kipulääkkeet, kortisoni tarvittaessa, aktiiviset ja passiiviset venyttelyt alaraajalle, sekä tarvittaessa esim. yölasta ja U-pehmuste kenkään. tällä hetkellä hoidan jalkaani itse venytyksillä, naproxenilla ja pysymällä aktiivisesti liikkellä, joten kalvo ei ala kiristymään entisestään. wish me luck, että selätän tämän paskiaisen :)

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

JIPPII!

Kolmessa päivässä muumista murkulaksi. Mulla on paras valkku. Love love love.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

dippienkat 10,5 x omapaino

loppuviikon treenailuista

lomaviikko on kulunut hitaasti kuin nälkäviikko. minulle ei taida sopia tällainen kotiloma lainkaan, ihan liikaa ajatella ja olla, varsinkin kun olen tottunut aika vauhdikkaaseen ja vaihtelevaan arkeen. matkustan työssäni paljon ja nautin liikkeellä olosta ja uusien ihmisten tapaamisesta. paikallaan oleminen useita päiviä peräkkäin tuottaa tällä hetkellä ainakin tuskaa, elämäntilanteen ollessa sellainen jossa ainoa kiinteä tukikohta on neljä seinää.

torstaina sain pientä piristystä kun pääsin treenitreffeille jonnan kanssa solanalle. oli mukava käydä pitkästä aikaa taas eri salilla ja treenistäkin tuli jonnan osaavien ohjeiden ja neuvojen avulla erilainen kuin yleensä. teimme yhdessä selkää jonnan ohjelman mukaan, jossa oli kaikille eri liikkeille rest-pauset. ylätaljaa, kulmasoutua, alataljaa, ylätaljaa kapealla ja vielä takaolkapäitä ja massuja väkersimme ja hyvältähän se tuntui.

oma huomioni tuon treenin aikana oli, että itselläni on selkeä ongelma-alue alaselän staattinen voima ja tuki. ajattelinkin, että siihen voisi hiljalleen alkaa panostamaan niin, että jättäisin vyön pois sekä kyykyistä, että sjmv.stä. painot tietysti tippuvat, mutta so be it. alaselkä on pakko saada panssaroitumaan, jotta kivut hellittävätä ja treenaaminen on pitkällä tähtäimellä turvallisempaa. myös sitten kun selkä on kunnossa pystyn lisäämään taas treenipainoja ja mikään ei voi estää kehitystä ;)

eilen perjantaina kävin 1,5 h kävelylenkille keväisessä helsingissä. en ottanut mukaan puhelinta, enkä ipodia vaan nautin rauhasta ja omista ajatuksistani. viime aikojen  myllerryksissä tuntuu tosi tärkeältä välillä selvitellä päätä ja KOHDATA ne omat ajatukset ihan ilman mitään joka siirtäisi huomiota pois kipeistä asioista. mieli puhdistuu hiljalleen ja olo kevenee, liikunta on lääke <3 .

eilen illalla valvoin myöhään ja sen ansiosta yöunet jäivät hieman lyhyeksi. aurinko herättelee jo paistamalla ikkunasta suoraan sänkyyn ja kukapa tuhlaisi muutenkaan lauantaita sängyn pohjalla.

olen tästä juuri silteen lähdössä omalle salilleni treenailemaan rintaa ja ojentajia helin kanssa. alkuun on tarkoitus vetäistä pienet HIIT:t salini uusilla technogymin juoksumatoilla. rakkautta!

kamerankin otan mukaan ja toivottavasti saan myöhemmin tänne kuvaa dippailuistani. ranne tosin on kovin kipeä, joten saapi nähdä onnistuuko....

tässä oma treenibiisini, jonka laitan aina soimaan korville kun tarvitsen extratsemppiä tai voimaa.....





haaste : laita kommenttiboksiini youtuben tai spotifyn linkki omaan voimabiisiisi. tarvitsen niitä lisää ja muutenkin olisi kivaa jakaa musavinkkejä treenisiskojen ja -veljien kesken. kiitos jo etukäteen!

torstai 8. huhtikuuta 2010

WNT eli kisat Kultsalla 17.4. 2010 lauantaina

Viikon päästä lauantaina on se hetki johon moni on tähdännyt. On taas aika katsastaa sikspäkkejä Kulttuuritalon lavalla. 

Kilpailussa on useita sarjoja, fitnessistä body fitnessin kautta kehonrakennukseen. Itse en tänä vuonna ole menossa paikan päälle katsomaan, vaikka lavalla onkin muutama oma suosikkini.

BF:n puolella nimittäin kilpailee kivikova ja upea Erika Törrönen, viime vuoden Fitness Expon suosikkini Hanna Haverinen ja muutama mikkeliläinen tyttö. Etukäteen ehkä puhutuin kilpailija on kuitenkin Jutta (jonka sukunimeä en osaa kirjoittaa.. kjäh kjäh) ja erityisesti harmittaa nyt että en pääse hänen varmasti upeaa kisakuntoaan livenä näkemään.

Miesten puolella suosikkini on aina ollut Toni Kari, hän ei kuitenkaan listojen mukaan ole mukana kevään kinkereissä, joten se lohduttakoon nyt minua :)




Aina ei kaikki mene suunnitelmien mukaan ja tänä vuonna näin. Teille kaikille muille toivotan motivoivaa ja kannustavaa päivää Kulttuuritalolla, sekä tietysti kipailijoille paljon onnea matkaan.



keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

anything is possible!

tänään olen kerinnyt lomalaisena nauttia jo pitkistä unista ja aamutreenistä. melkein heti heräämisen jälkeen suunnistin jo salille ja kävin ensin lepäilemässä lisää solariumissa ja sen jälkeen tein ihan hyvän perussetin, eli 25 min fillaria alle ja olkapäät päälle. punttiin sain kulumaan vajaan tunnin ja tällä kertaa en tosiaan tehnyt muuta kuin pelkkää olkapäätä.

vielä on pari kokonaista päivää aikaa lomailla ja treenata ja sitten on viikonloppu. halusin säästää ojentajat ja rinnan jollekin muulle päivälle, että saan käydä järkevästi treenailemassa myös näinä muina päivinä. lisäksi tuon heikon palautumisen takia ajattelin rajoittaa lihasryhmien yhtäaikaista treenausta hieman.

ensimmäinen liike oli pystypunnerrus davidin vipuvarsilaitteissa ja sen jälkeen jatkoin sivuvipareilla. näiden jälkeen  tein etunojassa vipareita olkapään takaosalle, joka on minulla melkoisen surkeasti kehittynyt. takaolkapäitä jatkoin taljassa, tehden aiemman valkkuni opettamaa melko hyvin takaosiin käyvää mukaeltua kulmasoutua. pystysoudulla ja etuvipareilla viimeistelin ja kaupan päälle taas muutama setti vatsaa. siinähän sitä taas olikin.

salini omistajan kanssa käytiin vähän läpi taas treenihistoriaani ja tulevaisuuden suunnitelmiani. kerroin dieettini nykytilanteesta ja hieman siitä mihin tällä kertaa tähtään. muisteltiin myös niitä aikoja kun aloittelin salilla ja siitä sainkin inspiksen laittaa tänne pari kuvaa omasta muutoksestani.

tässä pahin tilanne. vuosi on 2003 ja elopainoa n. 100 kg. olen tuo isompi blondi :)


vuonna 2005 aloitin tosiaan liikkumisen uudelleen (kerron joskus myöhemmin miksi sanon "uudelleen") ja keväällä 2009 näytin tältä:



muotoa ja mallia alkaa jo olemaan urheilullisempaan suuntaan, painoa edelleen kuitenkin n. 84 kg.

se miltä näytän nyt löytyykin alempaa tästä samasta blogista :)

pointti :  anything IS possible ....