pahoitteluni hyvin epäsäännöllisestä blogini päivittämisestä. olen ollut kovasti tietysti kiireinen työn takia, mutta pääasiallinen syyni hiljaiseen kirjotustahtiin on kuitenkin se, että haluan ottaa välillä pientä irtiottoa tästä fitnessistä ja dieettiprojekteista. olen melkoisen kyllästynyt suomalaiseen fitness-skeneen ja työstän parhaillaan pääni sisällä, että haluanko kuulua sellaiseen viiteryhmään, jollaiseksi tämän kotimaisen (ja varmaan sama homma muissakin maissa, en tiedä tarkemmin...) porukan koen.
liian monet blogit ovat täynnä itkua ja hammastenkiristystä, väsymystä, heikostusta, masennusta ja tyytymättömyyttä. ei voi kuin ihmetellä sitä, että mikä ajaa ihmiset tekemään asioita itselleen joista tulee noin/niin paha olo ja mieli. vai onko sittenkin niin, että jotenkin tähän lajiin liittyy se kärsimyksen sädekehä jolla nostatetaan sitä omaa fitness-urheilijan identiteettiä. mitä enemmän kärsit, sitä kirkkaamman kruunun saat?
olen varma, että en tiedä vielä kaikkea kisadieetistä. oma dieettini kuitenkin oli tismalleen kopio kenen tahansa kisadieetistä viimeisen kahden viikon huipenteluja lukuunottamatta. rasvanikaan eivät toki olleet samalla tasolla kuin kilpailijoilla juuri ennen kisoja, mutta samoilla vähillä (varmasti vähemmillä kuin monilla jo kilpailleilla) kaloreilla ja järkyttävillä urheilumäärillä menin itsekin. voisin vaikka tässä paljastaa, että kalorit olivat alle 1000 kcal / vrk + palkkari ja liikuntaa tuli viimeisen parin kuukauden aikana jopa yli 20 h / vko.
SILTIKIN, se oli oikeasti kivaa ja mukavaa ja palkitsevaa ja innostavaa. tottakai olin väsynyt ja ärtynyt välillä, mutta se mielestäni kuuluu normaaliin elämään. joskus treenit tuntuivat raskailta, mutta ei sillä tavalla että olisin jotenkin kokenut tarpeelliseksi sitä erityisesti korostaa. en itkenyt, maannut masentuneena sängynpohjalla, enkä kokenut olevani jotenkin muiden yläpuolella.
tottakai olin vetäytyvä ja vietin paljon aikaa yksin, mutta se oli ajankäytöllinen ongelma. välillä oli kova nälkä ja välillä tuskailin mielitekojen kanssa. mutta herranjestas, eihän sitä normaalissakaan elämässä aina saa kaikkea mitä haluaa ja nälkäkin on ihan normaali olotila. suurimmalla osalla maapallon väestöä on nälkä joka päivä. miljoonat ihmiset käyvät koko elämänsä joka ilta nukkumaan nälkäisenä.
miksi siis jotenkin koetaan tarvetta kirjoittaa näistä asioista joka päivä, jokaiseen blogikirjoitukseen? mihin unohtuu ilo, hauskuus, rentous ja innostavat muutokset omassa peilikuvassa. eikö niiden raportoiminen nostaisi nimenomaan sitä mielialaa ja antaisi tyydytystä projektin edetessä ja muiden mielihyvää antavien tekijöiden karsiutuessa pois arjesta?
vai onko sittenkin niin, että joidenkin mielestä se kisa käydään siinä kenellä on kurjinta dieetillä? että hyvään kuntoon ei voi päästä kuin järkyttävän kärsimyksen kautta? että fitnekseen kuuluu se, että mielenterveys melkein menetetään, toki vasta sen jälkeen kun fyysinen terveys on jo mennyt?
enkä nyt hyökkää tällä pelkästään blogimaailmaa kohtaan. lähelläni on kilpailija, jonka kisadieetti päättyi sairaalaan. tiedän, että hän tiesi mitä on tulossa ja tiedän, että kyseessä ei ollut kärsimyksen maksimointi. mutta tiedän myös, että kyseessä oli ankaruus, ylivuotava päättäväisyys ja menestymisen halu. se ajaa meitä monia tielle, jonka päätepisteessä ollaan tekemisissä äärimmäisen vakavien asioiden parissa.
mielestäni olisi kiva joskus kuulla niiden kilpailijoiden mielipiteitä jotka eivät kirjoita blogeja. onko heilläkin kokemus dieetistä yhtä kurja kuin mitä blogistien teksteistä seuraamalla välittyy. vai onko se vain tämä kirjoittaminen mikä ajaa korostamaan niitä negatiivisia asioita dieettaamisessa?
blogeissa on myös positiivisia ja innostavia esimerkkejä.
tiinan blogi http://tiinantreenit.blogspot.com/ on ihanan positivinen, iloinen ja realistinen. toki nyt juuri ennen expoa tiinakin on jo väsynyt, mutta koko matkan hänen valmistautumistaan virtuaalisesti seuranneena voisin todeta, että tämä oli niitä blogeja joiden parissa ei itseäkin alkanut se toisen paha olo ahdistamaan.
jonnan blogissa http://jonna1983.blogspot.com/ on väsymystä ja valivalia myös, mutta toisaalta ihanan realistinen ja salliva asenne itseä kohtaan. jonna vaikuttaa myös olevan melkoisen armollinen itselleen siinä, että tietää ajan käyvän vähiin mutta silti hän jaksaa pakertaa ja painaa ilman että tekemisestä välittyy maailmanlopun meininki.
en tarkoita kirjoituksellani tuoda kenellekään pahaa mieltä, mutta toivon että ihmiset miettisivät omalta taholtaan, että onko kaikki oikeasti niin kurjaa. ja jos todellakin on, niin silloin mielestäni ainoa vaihtoehto on pohtia dieetin järkevyyttä ja sen vaikutusta elämänlaatuun. tästäkin on oiva esimerkki, toinen jonna http://mielentila.blogspot.com/ joka omassa blogissaan onkin jo kertonut päättäneensä dieetin lappeenrantaan ja jättävänsä expon väliin. olen ymmärtänyt, että juurikin näistä samoista syistä joiden perään itse tässä huutelen.... hyvä jonna!
no mutta, summa summarum. minun dieettini oli kiva. ja lisää on luvassa. aloitan nimittäin uuden dieetin marraskuun alusta näillä näkymin ja tavoitteena on lähteä kiristelemään kiloja iloisella, positiivisella ja realistisella mielellä. jos kaikki sujuu mukavasti, niin voi hyvinkin olla että olen kisalavalla. jos taas ei suju, tai alan huomaamaan itsessäni näitä piirteitä, joita tuossa yllä kritisoin, niin tyydyn siihen kuntoon ja kisailen sitten vain uimastadionin parhaimman kesäkondiksen tittelistä :)
kohta kerron lisää tämän hetken kuulumisia, tämä nyt oli vain tällainen mielipidekirjoitus ja avautuminen aiheesta joka on kovasti mietityttänyt.
Ei dietti todellakaan tarvitse olla kärsimystä! Olet niin oikeassa. Olen itsekin pohtinut kuinka monella on niin kurjaa, ja mistä se johtuu?
VastaaPoistaItse en diettaisi jos se sitä olisi. Lopettaisin heti. Olen saanut treenata kovaa koko dietin ilman väsymystä. Kerran on ollut kurjaa tällä dietilläni muutamia viikkoja silloin kun koitin ketoa. Ja ei sovi mulle, joten lopetin.
Kalorini ovat korkealla, ei lähelläkään 1000kcal, nälkää en näe, vointi on erinomainen, en tunne olevani edes dietillä. Ja kohtahan pitäisi jo nousta lavalle! Vain aerobisen määrä tekee nykyisestä olemisesta dietin. Luulen että monilla se ei ole se kroppa mikä tekee dietistä vaikeaa, vaan pää panee vastaan ja kroppa reagoi mukana. Itselläni on kovat tavoitteet, ja ottaa itselläni kaikkein kovimmalle. Elämä täytyy olla suht tasapinoista jotta pystyy vetämään kovan dietin.
Mutta kaikillehan dietti on oppimista. Ja jos ottaa opikseen ja osaa tehdä muutoksia oikeisiin asioihin, tulee jo seuraavasta kerrasta paljon miellyttävämpi. Itse teen kaiken itse ilman minkäänlaista apua, ja siksi joudunkin kuuntelemaan kropppaani erityisen tarkkaan. Muutoksia dietin aikana olen tehnyt kunnon, tunnon ja fiiliksen mukaan, en jonkun toisen A4:lle kirjoittamien ohjeiden. Mutta kaikki tallaa tavallaan. Itse nautin tästä!!
Sanoisinko että ihan mahtava ja todellakin naulankantaan avautuminen!
VastaaPoistaVälillä tuntuu että se no pain no gain mantra menee kaiken edelle :P
Itse seurailen siis fitness porukoita peruspenan saappaista, mutta kiinnostus ravintoon ja treenaamiseen on kova. Kesällä se meinasi mennä liiankin kovaksi kun syömishäirin partaalla tai jonkin aiheisesta syömishäiriöstä kärsivänä, huomasin että ei hyvää päivää ei tässä vaan ole mitään järkeä. Kaikki tuo vain liian tiukan dietin ja totaalisen itsekurin takia. Kiloja tuli muutama takaisin eikä itsekuri ehkä ole niin kova, mutta oma terveys on vähän turhan kova hinta maksettavaksi!
ja ikävää tässä on se, että esim. minäkin ennen tätä omaa 28 viikon koitostani aina ajattelin jotenkin, että se dieetti on jotain niin kauheaa ettei siihen kukaan tavallinen ihminen pysty ja että kaikki kilpailijat ovat jotain superihmisiä. paskat. kisadieettiin pystyy kuka tahansa joka omaa hieman selkärankaa, päättäväisyyttä ja tietotaitoa. se, että päätyykö sitä lavan parhaimpaan kondikseen on sitten toinen asia, mutta ei se dieettaus oikeasti ole mitään keskitysleirimeininkiä. välillä mietinkin, että jääkö monet lahjakkaat urheilijat pois kisalavoilta vain siksi, että ovat saaneet yltiönegatiivisen kuvan koko projektista?
VastaaPoistaHyvä postaus! Ei sitä itse aina tajuakaan miten paljon negatiivista asiaa on viime aikoina suusta tullut, vaikka positiivisia juttujakin on ihan yhtä paljon.
VastaaPoistaItse olen niin mukavuudenhaluinen ihminen, että olisin varmasti lopettanut dieetin aikoja sitten jos tämä olisi aivan kauhean järkyttävää. Oikeastaan vasta viime viikolla väsy on alkanut kunnolla painaa ja sekin johtuu uudesta työpaikasta.
Omalla kohdallani menestyksen ja kuntoon pääsemisen halu on niin suuri, että välillä pistää suunnastaan vihaksi ettei kroppa suostu toiminaan niin kuin haluan. Onneks tässä on vielä vuosia aikaa treenata, dietata, onnistu, epäonnistua ja ottaa oppia :)
tässähän voisikin heittää sellasen haasteen ilmaan, että jokainen fitness-blogittaja kertoisi viikon ajan vain kivoja juttua, hyviä uutisia ja oikein kaivamalla kaivaisi kaikkea kivaa dieetistä ja treenistä... jos joku suuri murhe olisi, sen tietysti saisi kirjoittaa loppuun vaikka sulkuihin :) mutta hei, mä ainakin alan tähän. ens viikolla kirjoitan vaan mielettömiä, hattaraisia ihkudaa-juttuja vaikka olkapää, reisi, peukalo ja vähän muutkin paikat on ihan murona ja masukin pömpöttää. voi pärse! :)
VastaaPoistaEn tiedä oletko mun blogia lueskellut, mutta mielestäni olen ihan suht positiivisella meiningillä touhunnut dieettiä eteenpäin. Onhan sitä ruikutustakin toki jonkunverran, mutta pyrin antamaan ihan todenmukaista kuvaa tästä omasta projektistani.
VastaaPoistaVälillä on kökköä päivää, mutta suurimmaksi osaksi ihan jees-meininki. Varsinkin tässä loppuvaiheessa on mieltä piristänyt kunnon eteneminen, siitä ei voi kuin iloita :)
annemari, tietysti seuraan blogiasi päivittäin :) en vaan nyt halua/voi/näe järkeväksi tai tätä keskustelua mitenkään edistäväksi poimia enempää hyviä tai huonoja esimerkkejä tästä aiheesta. uskoisin, että mielikuvani on muodostunut enemmänkin kokonaisuudesta missä tarvon joka päivä kun poukkoilen eri blogeista toisiin. tietysti joissain sitä valivalia on koko ajan, toisissa silloin tällöin ja muutamissa ei juuri lainkaan. pääasia on kuitenkin että kirjoitukseni on herättänyt ajatuksia ja blogistejakin ehkä itse arvioimaan omia asenteitaan ja hengentuotoksiaan. pointtihan ei ollut mitenkään se, ettäkö huonoista asioista ei koskaan saisi kirjoittaa, vaan se ahdistus siitä että joillakin ei tunnu olevan mitään muuta kuin sitä huonoa päivästä toiseen. ja mikäs hiton elämä se sellanen on? :)
VastaaPoistaKiitos hyvästä ja ajatuksiaherättävästä postauksesta! Noita samoja asioita on viime aikoina miettinyt itsekkin blogeja lukiessa, miten tämän lajin parissa dieettaamisesta ja treenaamisesta saatetaan helposti tehdä eräänlaista marttyyriutta...yhtään siis väheksymättä kenenkään kokemuksia, toivoisin, että lajin parissa olevat löytäisivät enemmän onnistumisen elämyksiä ja nautintoa valitsemastaan elämäntavasta.
VastaaPoistaHatunnosto kaikille tavoitteitaan saavuttamaan pyrkiville ja treeni-iloa syksyyn :)
Kiitos kirjoituksesta! Todellakin ajatuksia herättävä ja kehottaa itse kunkin tekemään hiukan itsetarkastelua :)
VastaaPoistaEn kuitenkaan allekirjoita sitä, että nuo dieettiä läpivievien blogit olisivat perusilmeeltään negatiivisia! Tai sitten luen "vääriä" blogeja ;) Luulen ennemminkin, että kyseessä on vähän sellainen yleissuomalainen ilmiö. Tässä maassahan ei kovin lempeästi positiivista ihmistä katsella; pidetään lähinnä vähän höynähtäneenä tai yksinkertaisesti typeränä.
Joskus niiden päässä pyörivien negatiivisten ajatusten kirjoittaminen ns. ulos helpottaa ja siksi sitä tulee välillä suollettua herkemmin pihalle kuin sitä ylitsepursuavaa iloa. Näin haluan ainakin uskoa ja toivossahan on tunnetusti hyvä elää :))
Hei Karoliina,
VastaaPoistaKommentoin hieman jälkijunassa mutta osuit kirjoituksellasi naulan kantaan. Itse olen ollut pt-valmennus suhteessa jo jonkun aikaa ja pientä keskustelua kisoista on ollut...Mutta kun olen lukenut näitä fitness-blogeja on mieleeni iskostunut keskitysleiri-dietti on perseestä- meininki ja olenkin hieman epävarma onko minusta kisadiettiin, jos se on noin kamalaa. Olenkin päätellyt että onko tämä fitness-genre sitä että oman lajin vaativuutta täytyy korostamalla korostaa ja vain hirveän kärsimyksen kautta saavutettu menestys on "oikeaa menestystä".... Voikin olla että paljon jää lupaavia kisaajia vain salille huhkimaan, jos kisaamisesta annetaan kovin neg.kuva....