me is happy

Pitkästä aikaa päädyin päivittämään blogiani. Olen tästä juuri lähdössä tekemään vemppaurheilijan jalkatreeniä, mutta ajattelin laittaa muutaman sanan tänne kertoakseni, että kaikki on oikein hyvin.

Olen ollut nyt reilu kolme viikkoa dieetillä (joulun jälkeen puhdistin ruokavaliota parisen viikkoa ja sen jälkene lomailin porsastellen Dominikaanisessa tasavallassa ja New Yorkissa pankkukakkujen ja Coco Loco-drinkkien seurassa kiitettävästi lisää rasvamassaa hankkien) ja voin todeta, että eteneminen on ollut todella hyvää.

Palkkasin tosiaan joulun jälkeen itselleni uuden valmentajan ja yhteistyö on lähtenyt käyntiin tosi hyvin. Aiempaan dieettiini verrattuna elän nyt huomattavasti vapaammin, ruokavalioni on monipuolisempi ja sallivampi ja vielä esim. en ole tehnyt yhtään aamulenkkiä tai aerobista oikeastaan muutenkaan (jenkkifutiksessa tietysti tulee paljon juoksutreeniä, vetoja, pelitreeniä jne. mutta niitä ei voi laskea, koska ne tekisin muutenkin).

Vaakalla en enää käy lainkaan, kaikki mitä dieetillä tapahtuu tarkastellaan peilin ja vaatteiden sopivuuden kannalta. On kuin iso kivi olisi tosiaan otettu hartioilta pois ja väitän, että osa menestyksestäni tällä kertaa on nyt ollut kiinni siitä, että en stressaa lainkaan dieetin etenemistä vaan kellun muutosten mukana rentona. 

Olen saanut apua myös pieneltä vihreältä mieheltä, eli Hulkilta. Hän teki minulle mielenkiintoisen metabolisen treeniohjelman niille päiville kun en tee jefuun liittyvää alavartalo- ja selkäpunttia ja pääsen aloittamaan sen heti kun olen saanut netistä tilatut vastuskumit haltuuni. 

Mieli on muutenkin todella hyvä. Vuosia kokemani tunne siitä, että olen friikki, liian erilainen ja outo, sekä syyllisyyden tunne siitä, että minua ei kiinnosta samat asiat kuin valtaosaa ikäisistä naisista on jotenkin helpottanut. Olen löytänyt uuden vertaisryhmän, joukon ihmisiä joilla on samanlaiset ajatukset ja halut ja kiinnostuksen kohteet ja se on lisännyt itsevarmuuttani ja itsetuntoani, koska en enää tunne olevani jotenkin jälkeenjäänyt tai itsekäs tms.negatiivista. 

Minusta tuli myös ensimmäistä kertaa kummi! Olen ylpeä ja otettu saamastani kunniasta ja odotan sitä hetkeä kun pääsen pussailemaan tuota ihanaa pientä ruttunaamaa Lontooseen. Vaikka omia vauvahaaveita ei juurikaan ole, niin onhan se mukava päästä seuraamaan läheltä läheisen ystäväni tyttären kasvua ja kehittymistä. Harmitta vain tuo välimatka, mutta onpahan nyt syy lähteä useammin Englantiin.

Tässä pari kuvaa tilanteesta nyt tällä hetkellä. Olkapääleikkauksesta on nyt 7 vkoa aikaa ja olen treenannut 6 vkoa suht kovaa. Tällä hetkellä pääsen jo tekemään pystypunnerruksia ja penkkiäkin. Olen saanut osan kadottamastani lihasmassasta ylävartaloon takaisin ja hiljalleen alkaa suonetkin palautua pintaan kun lihaspaineet kasvavat. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväine 6 kk offiini, mielestäni en päässyt pahasti repsahtamaan, vaan tästä kunnosta on nyt kiva lähteä tekemään sitä elämäni kesäkuntoa.